13.10.07

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mutta jos ajatellaan nyt sitä lastenkirjastotoimintaa josta oikeastaan olisi pitänyt kirjoittaa niin aloitan alusta eli Robinson Crusoesta ja paroni Munchausenista joka ei ainakaan minun nuoruudessani ollut Mynkhausen mutta whatever.Tuli vain huvittunut olo kun samat klassikot ja Ivanhoet ovat edelleenkin kokoelmissa, Crusoe varmaan oli taustalla kun aikanaan ihastuin elokuvaan missä Tom Hanks rantautuu postilentokoneen kuljettajana autiolle saarelle ja selviytyy, tekee mukanaan tuomasta Wilkinson – lentopallosta itselleen juttukaverin ja tykästyy tähän lentopalloon niin että lopussa kun hän ajelehtii lautalla pitkin aavaa merta tämän pallon putoaminen mereen saa hänet kyyneliin.Samoin sadut ja muut olivat tuttuja mutta kaikki tuo mitä puhuttiin siitä lapsen kiellisen kehityksen ohjaamisesta ja tukemisesta tuntui vieraalta, itse koen kyllä että se että kotona puhutaan ja että lapsi kuulee kieltä on ensi sijaista, toki kirjoistakin oppii kieltä mutta se on vähän toisenlaista kieltä.Itse tietysti kuulun siihen yhteiskuntaluokkaan alkuperältäni että kirjasto oli ensisijaisen tärkeä paikka koska kotona ei kirjoja ollut eikä yksinhuoltajaäidillä ollut niitä varaa ostaa, turhia pevviisejä niin kuin hän romaaneja yms kirjallisuutta kutsui, niitä piti sitten lukeakin vähän kuin salaa ja luinhan minä vaikken kyllä ajatellutkaan ,että jotenkin laajentaisin koulussa saamaani oppia kuten virallisissa tavoitteissa puhutaan.Minä vain halusin lukea tarinoita, juttuja ja koin kirjaston paikkana jossa oli rauhallista ja hiljaista ja mukavaa, lapsena sitä piti eniten kuvista kirjoissa ja jaksaa kyllä muistaa Tammen kultaisten kirjojen kannet vieläkin, sen omituisen tunteen kuin olisi astunut johonkin vieraaseen maailmaan noiden kuvien kautta.Miten jollakin veturilla saattoi olla silmät.Sehän on puhdasta runoutta.Ehkä minä en sillä tavalla osaa erotella lapsia lukijoina aikuisista varsinkin jos ajattelee noita veturin silmiä mutta enimmäkseen puhe lasten kirjoista toi mieleen muistoja, epämääräisiä tosin omista kokemuksista.

                      Nytkin minulla on tuossa pöydällä Nipsu-koala, käsinukke jonka ostin toissakesänä kun nuorempi tyttäreni oli Oulussa käymässä, ostin siksi että hänellä on aina mukana oma jääkarhukäsinukkensa, äitinsä peruja joka sitten kommunikoi isukin kanssa.Erot ovat joskus sillai vaikeita asioita vaikka lasten kanssa enimmäkseen onkin saanut asiat sujumaan ok.Mutta jos ajattelee sitä omaa arkista kasvuympäristöä 70- 60-luvulla niin kyllä kirjasto satuineen ja kirjoineen oli sellainen aarreaitta jossa oli mukava käydä, ei aikuisilla ollut aikaa eikä silloin puhuttu laatuajasta.Lehtola, tämä kyyninen kolumnisti kirjoitti Lindenin adoptiokohua kommentoiden että 70-luvulla laatuaikaa oli se kun vanhemmat päästivät sateesta sisälle kotiin.Lapset oli lähinnä jaloissa, tiellä, haittona…

                      Ja oikeastaan kun ajattelee niin on kummaa, että vieläkin haaveilen samasta kuin mitä monesti tein nuorena – tulla kipeeksi, ei silleen liikaa mutta sopivasti, päästä petiin ja lukea sitten siellä peiton alla muutaman päivän ajan kirjoja kaikessa rauhassa ilman turhaa hästäämistä.

                      Ehkä koen naisten kirjahössämisen vähän liiankin organisoituna ja kun sitten luin yhtä tutkimusta niin siellähän se sanottiin – pojat tykkää tonkia kirjoja itsekseen ja omassa rauhassa ja kokevat siis ilmeisesti sellaisen naisellisen tuputtamisen tuputtamisena.Voi meitä miesparkoja, pienestä pitäen silleen viallisia…

                      No minä katselen toista pöydälläni olevaa esinettä joka aikoinaan innoitti maalaamaan – kuvassa oululaisen entisen tuberkuloosiparantolan vai mikä olikaan tämä paikka parvekkeella seisoo joukko alastomia paljasperseisiä pikkupoikia ja naishoitaja valkoisine essuineen kaataa poikien päälle kastelukannulla vettä – varsinainen suihku, poikien katseet kohti naista ja kannuista valuvaa vettä..

 

Huomasin kirjastolehdestä oudon laintulkinnan sakkojen vanhentumisesta joten pitipä lähettää saman tien sinne sähköinen kommentti omista kokemuksistani:

 

Joskus vuonna 2002 olin töissä tiedottajana Oulun Seudun Hengitysyhdistyksessä.Itsenäisyyspäivän alla tein lehtijuttua yhdistyksen pikkujouluista ja siinä kiireissäni matkalla tuonne juhliin ajattelin myös palauttaa muutaman lainassa olevan kirjan.Kirjasto oli kuitenkin kiinni toisin kuin olin kuvitellut ja palautin kirjat kirjaston ulkona olevasta liukurista.Tiesin laitoksessa töissä olleena että kirjat liukuvat metallista kourua pitkin isoon puiseen laatikkoon ja arvelin, että asia on sillä selvä.Viikon päästä minua pyydettiin korvaamaan eräs kastuneeksi väitetty tietokonealan kirja, joitakin sivuja olikin sinistynyt alareunoistaan mutta en oikein tiennyt missä ja otin asiasta hitusen pulttia, en maksanut ja mietin vain että missä kirja olisi voinut kastua.Myöhemmin toki tajusin että liukurissa tai miksi tuota ränniä kutsutaankaan saattoi olla vettä joka oli imyetynyt kirjan alareunoihin kirjan valuessa iloisesti laatikkoon.Huomasin myös että palautusluukun yläpuolella oli kyltti missä luki palautuksen olevan täysin asiakkaan omalla vastuulla.En tiennyt asiasta vaikka olin ollut talossa puoli vuotta töissä yhtä vähän kuin olin siinä kiireessä ehättänyt asiaa palauttaessani huomata.Jatkoin kiireistä työtäni ja uusin lainojani netin kautta, tai ainakin kuvittelin uusineeni.Kun seuraavan kerran kävin kirjastossa  palauttamassa näitä uusittuja lainoja sain kuulla keränneenä noiden silloin 300 markan korvauskulujen päälle myös melkein saman verran sakkoja.Ehkä olisin jopa voinut maksaa sakot mutta olin sen verran hämilläni ja kiireisen työn uuvuttama että jätin asian sikseen.Lainailin jonkun aikaa vielä naisystäväni kortilla kirjoja mutta pikkuhiljaa huomasin ,että liki neljäkymmentä vuotta jatkunut lainaajaurani oli ohi, en kaivannut kirjastoa enkä sen töykeää henkilökuntaa.Kerran kävin kysymässä tästä asiasta, soitin jopa Oulun kaupungin kirjastotoimenjohtajalle miten voisin lyhentää tuota sakkoa joka oli silloin jo 100 euroa ja rapiat.Olin Kelan päivärahoilla joten maksaminen oli vaikeaa.Johtaja kehotti minua säästämään summan, osamaksu yms. järjestelyt olivat poissa pelistä.No siihen loppui suhteeni Oulun kaupunginkirjastoon, en ole vuoden 2003 jälkeen käyttänyt enää laitoksen palveluja.Olen huomannut etteivät ne niin tarpeellisia ole, kirjoja saa ostettua divareista sen mitä tarvitsee ja opiskeluun tarvittavaa materiaalia saa muualta – ja muilla ihmisillä on kortteja joita käyttää.Nyt kun luin Kirjastolehdestä että lain mukaan sakot vanhenevat 3 vuodessa olin hämilläni.Ei kukaan Oulun kaupunginkirjastossa ole moisesta mahdollisuudesta kertonut.

terveisin

Kovaniemi Markku, FM, kirjastoalan ammatillisten erikoistumisopintojen opiskelija OAMK

 

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Media on aina täynnä mielenkiintoisia asioita. Ulkomaalainen mies pahoinpidellään Helsingin poliisiputkassa. Poliisin ylin johto ei saa asiasta tietoa ennen kuin vuoden päästä kun asia uutisoidaan näyttävästi Iltalehdessä.Miten asiaa kommentoi poliisin ylijohtaja – hän antaa asianomaisille satikutia. Seuraavaksi tämän kohtuullisen ankaran väkivallan teon kommentoijaksi ryhtyy sisäministeri joka toruu asianosaisia – hyi hyi, ei sitä nyt tuolla lailla saa ihmisiä hakata.

                      Ei liene syytä miettiä asiaa sen enempää.Satikutia tuli ja torumiset päälle, mahtaa nyt pahoinpitelijöitä harmittaa, voihan turkanen sentään..miten ihmeessä tämä kuulostaakin niin 50.luvun kotimaiselta elokuvalta.Mahtoi siinä väkivallan uhrin luottamus suomalaiseen oikeusjärjestelmään nousta oikein urakalla – sentään annettiin satikutia ja toruttiin.Eivätköhän opi oleen vähän varovaisempia sen pampun kanssa seuraavalla kerralla.

                      Ja Karjasillan sielunpaimenen seikkailut naismaailmassa jatkuvat yhtä ankaran vanhatestamentillisina kuin ennenkin.Nyt tosin hiippakunnan muut sielunpaimenet ovat pistäneet tässä mediamylläkässä kovat piippuun ja julkistaneet Pöyhtärin muitakin ansioita – hän ei suostu vihkimään eronneita pariskuntia tai jos suostuu niin vihkii vain sen omasta mielestään syyttömän osapuolen.Hupstuijaa mikäli tämä hiippakunnan arvovaltaisten pappien levittämä propagandapläjäys on totta.Millä perusteilla Pöyhtäri arvioi eronneiden syyllisyyden.Onko hän unohtanut Raamatun viisaudet tuomitsemisesta vai onko vain niin todellinen vanhan testamentin , vanhan liiton jäsen että on päättänyt ottaa kiven oman käteensä ja viskata sen syyllisen päähän, ottanut käyttöönsä tämän kunnon nigerialaisen oikeuskäytännön: kaivetaan syyllinen kuoppaan, peitetään pää pussilla ja kivitetään hengiltä.

                      Median antamien vihjailevien tietojen perusteella voisi kuvitella näinkin.

                      Ja Jyrki Kataisen Iltalehdelle antama lupaus on jo johtamassa sairaanhoitajien lakkoon.90-luvulla laman aikaan sanottiin, että Suomen eliitti pelasti valtion ja jätti kansalaiset, työttömät heitteille. Sama poliittinen linjaus tuntuu edelleenkin olevan voimissaan. Tieto kertoo että samaan aikaan kun valtio ja valtiovarainministeri, tämä varsinainen kanisteri ei halua lisätä panoksiaan terveydenhoitajien palkkaukseen maksaa kuitenkin valtion velkaa nopeutetussa tahdissa pois.Mielenkiintoista nähdä millaisia seurauksia nyt tulee tästä valtion pelastamisesta kun edellisenkin Viinasen aloittaman projektin seuraukset ovat vielä hoitamatta ja köyhyys ja syrjäytyneisyys vain kasvaa koko ajan.

                      Ja kun Mauri Pekkarisesta nyt tuli uuden superministeriön johtaja niin voimme vain arvailla millainen innovatiivinen siltarakennusmaa Suomi mahtaakaan kohta olla, pian meillä on joka niemen ja notkon notkelmassa zombien näköinen huippuosaava siltainsinööri rakentamassa siltaa ja tietä niin pitkälle kuin tässä maassa asvaltoitavaa riittää.

                      Oi Suomi almaani minnekähän oikein olet matkalla näin kyynisen eliitin johdolla.Torutaan kyllä kovasti ja nutturaa vedetään tiukalle kun satikutiakin pitää antaa, on se niin ankaraa, ankaraa.

Pääsin kuitenkin tentistä läpi, siitä toisestakin ja jaksoin valua kouluunkin aamulla kuulemaan tiedonhankinnan saloista, opettaja nilkutti luokkaan niin kun olisi hankkinut tietoa vähän liian jäisiltä teiltä.Mitä tietoa sitä en kysynyt mutta tämä automaattinen tietojenkäsittely, tietoliikenne, tietoverkot ja miksi kukin tätä nykyistä sähköistä julkaisualustaa kutsuukaan, tätä kaikkea avioliiton ulkopuolella syntynyttä au-tomatiikkaa joka näyttää valloittaneen maailman kokonaan.

                      Ainakin se on melkoinen riesa välillä kun pitää kiirettä eikä jaksaisi ajatella mitään tai sitten kun naputtaa tätä tekstiä ja päässä pyörii jo kaikenlaista kiireisen päivän jälkeen sekin miten Liisa Jaakonsaati moitti viestintää demareiden tappion syyksi ja minä mietin että mikä vitun viestintä kun en huomannut demareitten kampanjaa muualla kuin Tytti Tuppuraisen punaisen pakettiauton kyljessä.Politikot ovat sokeutuneet todellisuudelle jo kauan sitten, he elävät jo maailamssa jossa eletään ulkoistamisen uhan alla neljän vuoden välein kuten Unto Valpas lausui Haukiputaalla, missä olimme esiintymässä helmikuussa.Totta Mooses ulkoistetaan ja ulkoistetaan, en silloin vitsiä ihan tajunnut vaikka sketsimme nimi olikin Ulkoista itsesi – tiina. No nyt tajusin.

                      Tai ehkä kaiken takana on jokin uhkaavuus – Leena Luhtanen saa kimppuunsa iltapäivälehden ennen vaaleja, kirjoitusten sävy on moralisoiva ja uhkaileva omalla tavallaan, tivataan onko poliitikko tehnyt rikoksen maksamalla verottomasti. Suuret ihmisjoukot tivaavat sitä iltapäivälehden välityksellä, massat puhuvat ja poliitikko vastaa.Mitä vastaa.

                      Vatsaan se ei ainakaan satu ja nyt pitää ruveta lukemaan seuraavaan tenttiin. Eilen lääkärissä joka totesi minut terveeksi, lähetti keuhkokuviin ja kyseli tupakanpolttotavoistani, kerroin saaneeni valistusta jo entiseltä anopiltani joka aikanaan teki töitä sairaanhoitajana keuhkosyöpäpotilaiden kanssa.En ole humoristi. Nikotiini on orjuuttava aina ja odotan huvittuneena tupakkalain voimaantuloa kesäkuussa.Missä me sitten poltamme.Vai pitääkö minun liittyä Donnerin ja Anderssonin joukkoon ja lopettaa polttaminen itsekin.Tympeää se kyllä on monesti, orjuuttavaa.Mutta lopettaminen taas tuottaa toimintatarmoa joka pitäisi pystyä purkamaan johonkin.Jos rupeaisi hajottelemaan v´baarien kalustuksia aikansa kuluksi. Ei.Jotain järkevämpää pitäis olla.Mutta kuten sanottua tentit kutsuvat, savitaulut ja kirjan pitkä vaiheikas historia kaukaa Babyloniasta ja Mesopotamiasta viidentuhannen vuoden takaa tähän päivään.

                      Ja siellähän se Irakin taitaa olla.Outoa ajatella että joskus se oli kultuurin yksi kehto, alkukoti.

Perjantaina palaveerattiin Sanin kanssa kolme tuntia näytelmän käsiksestä, kinattiin ja keskusteltiin Tiina tarinan jatkosta. Sanilla oli oma visionsa siitä miten hän jo tekemäänsä synopsista haluaisi kehittää ,minä olin rakennellut Tiinalle taustaa murtuneen sydämen idean pohjalta, tämän biisin jonka kuulin aikoinaan Kengän karaokessa. Jotta Tiinalla olisi tausta laman ajoissa, 90-luvun alkupuolella, koti jossakin Kemijärvellä mistä vanhemmat töiden loputtua olivat valuneet Ouluun, isä ryypännyt itsensä hengiltä ja äiti päätynyt laulamaan karaokea ja tekemään satunnaisia töitä, kouluttamaan itseään, tiina-paralle taas jäänyt päähän se pelko mikä laman uhreille varmaan jäi että pitää painaa hommia hullun lailla ettei menttäisi työpaikkaa..

                      Tästä sitten jauhettiin, jätkillä, siis sanilla ja jarmolla oli vahva visio Tosi-tvstä ja siitä miten koko homma pyörii studiossa ja studion ympärillä, on kisa missä Tiina hakee itselleen miestä.Jne..Minä jankkasin tarinaa, epäilin että sellainen poukkoilu – studio, takauma, studio tekee jutusta vaan pirstaleisen eikä sitä oikein jaksa seurata.Idea oli suunnilleen siinä että ensin juontaja puhuu ja luo illuusioitaan ja sitten seuraavassa kohtauksessa todistetaan että kaikki mitä juontaja sano on pelkkää paskaa, todellisuudessa asiat menee näin. Entwandlung niinku Canetti sanois, paljastetaan koko TV: maailman pintapuolisuus.Minusta se ei ole kovin kiehtova asetelema, räävimistä enemmän, tarvitaan stoori, tästä sitten jankkasin sanin kanssa tuntitolkulla vaikka poskia vihmo vieläkin, käytiin vielä palaverin päälle kaljoilla. KKengässä nuori kuvataideakatemia jäbä tuppasi samaan pöytään kun kuuli että tehdään teatteria.Kaverilla oli synopsis puolen tunnin leffaana ja se esitteli ideansa, nuoren sonninkasvattajan yksinäisyyttä oli ja naapuriin muuttava kaupunkilainen ornitologi joka koettaa saada sonnityypille naista hakemalla sille treffiseuraa, ei onnistu ja juttu päätty siihen. Kehittelin asiaa eteenpäin – jotta eikö se vois kuitenkin tavata naisen, mokata ja sitten lopussa vaikka halais sitä omaa sonniaan yksinäisyydessään ja sitten menis kikkaroimaan vastaostamillaan kiikareilla lintuja järvelle, tulis jutulle niinku loppu, jokin muutos..

                      Ei kelvannu, en kuulemma ymmärtänyt hänen ideaansa, no samapa tuo.

                      Mutta nyt luetaan tenttiin suomen ja koko maailman kirjastojen ja kirjan historiaa, sitä miten kirja Euroopassa oli uskonnon ja uskon levittämisen välikappale tai miten Ranskan vallankumouksessa takavarikoitiin kirkon kirjat ja piti kehittää tapa luokitella ja lajitella tätä valtavaa kirjamäärää, siitä kehittyivät kirjastokortit, nämä pahvilappuset johon saattoi identifioida aina yhden teoksen – samalla metodilla kyllä vallankumouksen aikaan identifioitiin sitten myös ihmiset, oli helppo löytää joku jos piti pistää linnaan tai tappaa.Jugoslaviassahan näitä kortistoja käytettiin etnisen puhdistuksen välineenä kun jokaisen ihmisen etninen identiteetti oli merkitty kortteihin,helppoa löytää muslimit jne…

                      Että sellaisen korttien plärääjiä ne kirjastotätit on.Käyvät vessassa kiilottamassa vampyyrinhampaitaan ja tulevat taas pläräämään korttejaan…

Lentävien lepakkojen osastolla on viime aikoina pitänyt kiireitä.Eilen oli asukasyhdistyksen vuosikokous, muutamia ihmisiä sentään paikalla, minulla poskiontelotulehdus.Viikonlopun vietin Suomussalmella, käytiin Eevan kanssa katsomassa paikallisen Retikkateatterin Hiirenloukku, tämä agatha Christien kestosuosikki, jonka oli ohjannut Ulla Schroderus.Teatteri oli vanhan K-marketin tiloissa, iso ja viihtyisä, näyttämö hyvin lavastettu ja esitys ihan toimiva.

                      Tässä kun muutenkin on syyskuusta asti ollut teatterin kanssa tekemisissä.Eilen yksi hallituksen jäsen kysyikin kokouksessa, että onko hän kuullut oikein että olisin teatterissa hommissa, selitin asiaa vaikka tältä erää vaalikampanjointi onkin ohi.On tullut käteltyä kansanedustajia ja nähtyä vasureitten puheenjohtaja lähietäisyydeltä, toistakymmentä keikkaa ja rahaakin tuli jonkun verran.Pää on kohtuullisen tukossa, koulua pitää käydä, tenttejä tenttiä, setviä sekavia raha-asioita.

                      Asukasyhdistyksen kriisi vaatii monia hallituksen kokouksia, piti kuunnella ihmisiä jotka tuntuivat ajautuvan konflikteihin koska asetelma on outo – kaupunki, Oulu siis, toimii oman organisaationsa kautta, yhteistyöryhmän ja yhdistys toimii omana toimijanaan.Siinä on aina joku ristiriita, sitäkin on ollut mietittävä.Mutta asia kerrallaan.

                      Nyt kokeilen tätä blogia taas kun istun kotona potemassa ja syön antibiootteja on koulusta on hiihtoloma, ensi viikolla jo taas tenttejä.Ja teatterissa pitäisi alkaa suunnitella sanin lastennäytelmän markkinointia ja mahdollisuuksia viedä asiaa eteenpäin, kirjoittaa Tiina Taviksen juttua lisää.Köyhä olen silti mutta so what.Lentävien lepakkojen osastolla riittää puuhaa ja koetan nyt vain orientoitua tähän rauhallisempaan tahtiin.Vaalit tulee ja menee ja siitäkin on vielä jotain sanottavaa kun tuli nähtyä vähän sitä kampanjointia, kuultuakin jotakin mutta katsotaan sanoi tohtori.

                      Yhdistys on siitä absurdia touhua että samalla kun itse kiikutan anomuksia Oulun kaupungin työvoiman palvelukeskukseen niin sieltä lähdettyäni kävelen yhdistyksen hallituksen kokoukseen päättämään kuka palvelukeskuksen asiakkaista palkataan meille työllistettynä, tuntuu kuin olisi jossakin oudossa rumbassa mukana, rumbassa jota eivät ainakaan politikot enää osaa hahmottaa, sen verran olen niitten puheita kuunnellut.Jotain on tekeillä eikä sitä oikein osaa hahmottaa mutta täytyy pitää tätä kirjaa niin ehkä jotain selviää.

                      Muitakin suunnitelmia on, lehtijuttua kirjamessuista pähkättiin Sanin kanssa vaikka välillä Sani tuntuukin aivan liian innokkaalta kun oma pää alkaa tukkoilemaan liiankin kanssa.Ja jippiin palstoilla käy kiivas keskustelu Oulun raiskaustapauksista, ehkä liiankin kiivas, en ole kovin paljoa jaksanut enää jippiiseen päin katsella kun blogista katosi paljon tekstiä taivaan tuuliin.

                      Mutta näin mennään.Ja lepakot lentää.